Miten Tarot -korttien tulkinta voi kertoa niin paljon?

Tarot-tulkintojen kriitikot ovat aikojen saatossa nostaneet esiin monia kysymyksiä ja yhtenä kysymyksenä onkin se, miten kuvat voisivat kertoa niin paljon? Kysymyshän on aivan looginen, sillä kuvia voidaan tulkita monella eri tavalla. Kun vielä muistetaan, että kortteja tulkitsee ihminen, voidaan neutraalin näkemyksen saaminen kyseenalaistaa. Miten tulkintaa voi uskoa? Tulkitsijahan voi sanoa mitä vain ja kutsua sitä todeksi.

Onneksi todellisuus ei ole tällainen. Tarot-kortit ovat tulkinnoissa apuna ja työkaluina, eivätkä siis itse tulkinnan avain. Tarot-korttien avulla tulkitsija kanavoi opastusta jumalallisen yhteyden kautta. Jokaisella kortilla on oma merkityksensä, johon yhdistyy tulkintaa vahvistava henkinen voima tai ihanne. Tulkitsijalla on Tarot-kortteja nostaessaan suhde jumalalliseen yhteyteen, jonka kautta hän saa tietoa, jonka Tarot-kortit vahvistavat.

On olemassa paljon erilaisia Tarot-korttipakkoja, mikä tukeekin ajatusta korttien toimimisesta vain välineenä. Jokaisella pakalla on oma luonteensa: jotkut ovat yhteydessä enkeleihin ja toiset puolestaan keskittyvät maallisiin voimiin. Tulkinta perustuu siis jumalallisen yhteyden ja pakkaan yhdistettyjen merkitysten yhdistämisestä, ei tulkinnan tekijän ajatuksista.
Erilaiset Tarot-kortit voivat siis kertoa lukemattoman paljon erilaisia asioita. Vastaukset riippuvat aina siitä, mistä lähteestä tietoa halutaan ammentaa.